Taasko se alkaa

Mä luulin jo kelpaavani tälläsenä. Mä melkein jo yritin hyväksyä ison mahan ja paksut reidet. Mitä oikein kuvittelin?

Miks hyväksyisin itteni rumana, kun vaihtoehtona on myös kaunistautuminen. Haluan olla kaunis.

Mun mielestä ihan luisevat luurangot ei oo kauniita, sen sijaan hennot, sirot, "tosi laihat" tytöt on kaunempia. Raja on häilyvä, mutta tiedän mihin pyrin. Tiedän, miltä näytän nykystä minääni kahdeksan kiloo laihempana. Paljon kauniimmalta. Se kevyt olo on jotain niin tavottelemisen arvosta.

Kauan aikaa sit mä reenasin aivan hulluna ja söin niin terveellisesti kun vaan osasin. Pikkuhiljaa aloin vähentää syömisiäni ja laihduinkin rajusti. 15 kiloo parissa tai kolmessa kuukaudessa. Nälkäkauden jälkeen kroppa halus ottaa omiaan takasin ja siitä alkokin järkyttävä paasto-ahmimis-oksentamis-kausi. Saatoin olla reilun viikon syömättä, pari päivää syödä kun hullu, eikä muutaku uutta paastoo kehiin. Jos siltä tuntu, niin joskus saatoin oksentaakkin. Tätä kesti reilut puoli vuotta, mun elämäni kamalinta aikaa. Paino vaihteli muutaman naurettavan kilon välillä.

Nykytilanne on aika hyvä, oon jo muutaman kuukauden syöny melkein kun normaalit ihmiset. Välillä alle tuhat kaloria, välillä sen mitä kuuluukin, mutta edelleen välillä vanhoista tottumuksista oon syöny liikaa.

Kuitenkin ruokavalio on pääosin terveellinen, paljon protskua ja vähän hiilareita. Reenaaminenkin ois tarkotus hommata taas mukaan kuvioihin

En oo käynyt pariin viikkoon vaa'alla, mutta tiedän sen näyttävän järkyttäviä lukuja.

Ihan liikaa. Pituutta mulla on aikalailla 175 senttiä. Ikää melkein parikyt vuotta. Tiedän, naurettava myöhäisteini. Entinen syömishäiriöinen, todennäkösesti myös nykyinen. Mutta oikeesti yritän kaikkeni, että oisin kerrankin samaan aikaan laiha ja edes melkein normaali henkisesti.

Käyn vaa'alla vasta hivenen laihduttuani, vielä ei riitä rohkeus. Tästä päivästä alkaa mun uus laihdutustarina.

Tällä kertaa en toimi niinku mikäki ääliö, en todellakaan mainitse sanallakaan kenellekkään laihduttavani. Muut on ennenkin aivopessy mut syömään. Aivopessy mut lihoon. Mähän oon laiha jos mua huvittaa. Aivanvarmasti.

Kun ne pian huomaa mun laihtuneen, valehtelen, että se on käyny vahingossa ja lupaan pitää huolen, että syön paremmin.

Tosiasiassa taistelen jatkuvasti ruokaa vastaan.

Mun ainut salaisuus, mutta niin raskas ja ahdistava sellanen.

Blogi toimii henkireikänä, ainoona paikkana, missä voin puhua mun elämää kahlitsevista asioista: Läskeistäni ja niiden sulattamisesta.

mmm <3